torstai 2. helmikuuta 2012

Suuruudenhullu perfektionisti

Kun innostun jostakin, niin silloin homma saattaa karata vähän käsistä. Kovasti innostuessani en usein aloita pienestä, vaan hyppään suoraan haastavampiin hommiin. Näin on käynyt parinkin harrastuksen, kuten leipomisen ja juoksemisen, parissa, niin myös neulomisen kanssa. Usein palo alkuinnostuksen jälkeen hiipuu, mutta on myös asioita, joihin kiintymys on alunkin jälkeen säilynyt. Käsitöitä en ole vielä tehnyt kovinkaan pitkään, mutta tuntuisi siltä, että into jatkuu.

Koska en neulomisenkaan suhteen osannut aloittaa pienistä töistä, kuten vaikkapa sukista tai pipoista, päätin vain reilu kuukausi neulomisharrastuksen aloittamisen jälkeen neuloa ison puseron ohuehkosta langasta. Suuri projekti alkajalle, mutta neule valmistui kuitenkin mukavasti luennoilla ja kotona neuloen parissa kuukaudessa.


Pusero

Valmistunut: marraskuu 2010
Malli: 0912-20 Herregenser, Sandnes
Saatavissa: Moda 5/2010, malli 46
Lanka: Sandnes Garn Mini Duett, harmaa 5873
Puikot: 3 ja 2,5 mm
Menekki: 440 g
 
Lanka oli ihanan pehmeää ja mielestäni neuleesta tuli onnistunut. Ainoa mihin en ole tyytyväinen ovat olkasaumat. Tämä oli ensimmäinen neuletyö, jonka saumoja jouduin ompelemaan enkä vielä tiennyt neuleen saumaamisen parhaita tekniikoita. Ompelin olkasaumat Käspaikan ohjeen mukaan jälkipistoin ja tiedostin saumat ommeltuani, ettei syntynyt jälki ollut täydellistä. Nykyään olkasaumat silmukoin, jos se vaan on mahdollista.

Tämän työn aikana myös opettelin itselleni uuden tavan neuloa nurja silmukka. Koulussa nurja silmukka oli opetettu norjalaisittain (lanka työn takana) ja nyt neuletekniikkoihin internetissä tutustuessani vastaani tuli tämä toinen mannermainen tapa neuloa nurja (lanka työn edessä). Aloin opettelemaan tuota tapaa kädentien jälkeen takakappaleella. Aluksi oli toki hidasta, mutta kyllä tuo tapa neuloa nurja on paljon sujuvampi kuin se norjalainen tapa! Miksiköhän koulussa tätä tapaa ei opeteta.

10 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköinen pusero :)

    Blogissani olevaan haasteeseen saa vastata.. :)

    VastaaPoista
  2. Voi että tämä on HIENO. Vitsi kun itse saisin neulottua joskus jotain vähän isompaakin... Minäkin tykkään silmukoida, jos on sileää neuletta, mutta joustinta en osaa silmukoida niin, että tulis siisti. Viimeksi miehen villapaitaan yhdistin olkapäät kolmen puikon päättelyllä nurjalta. Saumahan siitäkin tuli, mutta ainakin nurjat ja oikeat silmukat osuivat kohdakkain.

    Mulle on muuten koulussa opetettu tuo mannermainen tapa, lanka puikon päällä. Jotkut ihmettelee, että eikö se ole vaivalloista vemputtaa lankaa edestakaisin, mutta kyllä se selkäytimestä lähtee. Äiti oli jo kyllä ehtinyt opettaa mulle venäläisen nurjan eli siitä piti opetella koulussa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen puikon päättelyä minäkin käytin sitten tämän puseron jälkeen. Silmukointiin tutustuin vasta viime vuoden loppupuolella.

      Olen kyllä kuullut muissakin kouluissa norjalaista tapaa opetettavan, onneksi ei sitten kaikissa. Kun opin tuon mannermaisen tavan, niin kyllä minusta oli kätevämpi ja himpun nopeampi siirtää lanka työn eteen ja liikuttaa puikkoa vähemmän kuin jättää lanka työn taakse ja kieputella puikkoa edes takaisin. Taisin ensimmäisen kerran nähdä tuota mannermaista tapaa sinun neuloessasi luennolla ja mietin, että miten se tuon oikein neuloo. :D

      Poista
  3. Heh, kuulostaapa tutulta tuo suuruudenhulluus: mitäpä sitä kuntoilua saati neulomistakaan kevyesti aloittamaan, heti vaan kunnon tavoitteet! Valitettavasti siinä vaan yleensä innostus lopahtaa... Mutta on kyllä oikein siisti neulepaita. Havaitsin edellisessä projektissani, että olkasaumat saa melko näppärästi yhdistettyä myös virkkaamalla, vaikka ei edes osaa virkata...
    Vaikuttaa niin mukavalta tämä sinun blogisi, että taidankin alkaa seurata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut saumojen virkkaamistakin erään jakun kaulusta niskaan liittäessä. Siitä vaan tulee sen verran paksu sauma, että en ihan joka kohdassa käyttäisi. Niin vaikutti sinunkin blogisi mukavalta, vaikka vasta alussa onkin, että lisäsin sen joku päivä sitten seurattaviini. :)

      Poista
  4. Oi voi, uskomattoman hieno paita ja mikä TYÖ siinä on ollut! Wau! Ei voi kuin ihailla.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ylisanoistasi. :D Hienon näköisiä töitä oli sinunkin blogissasi.

      Poista
  5. Onpas hieno paita! Vaatimattomasti vaan heti alkuun miehen neuleen kimppuun. :D Ja vielä ohuesta langasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättäessäni tehdä tuon puseron ei tullut mieleen, että voi olla hieman suuritöinen aloittelijalle. Tietämättömyys on onni ja kunnialla onneksi selvisin. :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!