perjantai 24. helmikuuta 2012

Rautainen Singer

Kesällä halusin neulomisen lisäksi opetella ompelemista. Ompelemiseen innostivat mekot ja hameet, joille kesä on parasta aikaa. Ompelemisesta haikaillessani sain mummolta hoiviini hänen vanhan ompelukoneensa. Kone on vankkaa tekoa, sen runko on valurautaa. Mummo ja äiti eivät osanneet sanoa miltä vuodelta tai edes vuosikymmeneltä tämä Singer on, mutta arvelivat 70-lukua. Myös netin perusteella arvelisin tämän mallin 258 olevan 1970-luvun puolivälistä. Jos jollakin on muunlaista tietoa, niin kerro ihmeessä.


Ensimmäiseksi halusin ommella yksinkertaisen trikoomekon, jonka mallisen olin jossakin kuvastossa nähnyt. Kaupan palalaarista valitsin kankaan ja ompelin ilman kaavoja lepakkohihaisen mekon kesäkuun 2011 alussa. Trikoo ei ehkä ollut materiaalina paras kangas aloittaa ompeleminen, mutta sain silti jonkunlaisen mekon kasaan. Mekkoa ei kyllä ole vielä hirveästi tullut käytettyä, sillä pelkään sen muistuttavan liikaa yöpukua. Tämä kuva on näpsäisty viime kesänä hätäisesti aamulla puoli seitsemältä ennen töihin lähtöä.


2 kommenttia:

  1. Jytky kone :D Ja kaunoinen mekko, ei näytä kuvassa ainakaan yhtään yöpaidalta!

    VastaaPoista
  2. Itselläni vastaava kone. Ostovuosi on 1972 takuutodistuksen mukaan ;-)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!