keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Palmikkomekko

Neulojalle on tuttu ongelma, että joskus valmis työ on liian iso tai pieni. Neulomilleni liian isoille vaatteille löytyy yleensä käyttäjä. Liian pieniä neuleita en kuitenkaan jätä pyörimään, sillä niille ei ole lähipiirissä sopivaa lahjoituskohdetta.

Tähän mennessä neulomistani töistä kaksi ovat olleet liian isoja, yksi neulemekko siinä määrin että purin sen neulottuani helmasta yli kädentien ja jätin langat odottamaan muuta projektia. Liian pienet neuleet pääsivät tasoihin, sillä niitäkin on nyt kaksi. Toisen neuloin vuodenvaihteessa valmiiksi vain todetakseni että kyllä se on liian pieni, purkua jäi odottamaan. Viime kuussa aloitin paksusta langasta hihatonta mekkoa. Yliarvioin ohjeen väljyyden ja turhaan pienensin kokoa. Neuleet ja etenkin joustinneule venyy eli mahtuu päälle silloinkin kun on liian pieni eikä näytä hyvältä. Neuloin mekon lähes valmiiksi ennen kuin laitoin peruutusvaihteen päälle ja otin uusinnan.


Palmikkomekko

Valmistunut: 6.3.2012
Malli: Jenni Alava, Moda 6/2011, malli 4
Lanka: Drops Eskimo, väri 10 viininpunainen
Menekki: 12,5 kerää, 575 g
Puikot: 7 mm ja virkkuukoukku 8 mm

Neuloin mekon ylhäältä alaspäin, sillä halusin olla varma sopivasta pituudesta. Sen vuoksi liian pientä mekkoa ei myöskään tarvinnut purkaa alkutekijöihinsä, vain kainaloon saakka. Kavennukset ja lisäykset tein vähän oman pään mukaan. Langaksi valitsin hinnan perusteella Eskimon ja se yksisäikeisenä lankana kestää sen minkä kestää. Ei mekkoa tule kuitenkaan yhtä usein käytettyä kuin neuletakkia tai -puseroa, varsinkaan nyt kun koko lopputalveen ei ole luentoja, vaan joudun käyttämään työvaatteita.

Langan menekki nyt jälkikäteen ihmetyttää. Punnitsin aloittaessa yhden täyden kerän ja se oli kyllä oikean painoinen. Käytin 12,5 kerää ja silti mekko painaa vain 575 grammaa ja jämälanka 25 grammaa. Mihin katosi 50 grammaa? En käsitä.

Tämä väri oli kovin hankala saada toistumaan valokuvassa oikein, yritin saada väriä muistuttamaan todellisuutta. Väri ei ole siis sellainen punertava viininpunainen, vaan hieman violetihtava etenkin varjossa, auringossa punertavampi.

8 kommenttia:

  1. Tosi sievä, tykkään tuosta väristä tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En saanut väriä vastaamaan todellisuutta mekkoa tai lankakeriä kuvattaessa. Näyttää myös eri väriseltä varjossa ja auringossa. Mutta joka tapauksessa tästä väristä pidän minäkin.

      Poista
  2. Ihanan muhkea mekko, varmasti superlämmin! Ehkä se yks kerä piilottelee sohvan takana tai jossain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin on, olen vaan sen verran vilukissa että kylmällä käsivarsia tuppaa palelemaan. :P Tallessa on 13 vyötettä mukaan lukien jämäkerän ympärillä oleva. Ei pitäisi siis missään olla piilossa vyötteetöntä kerää. Tosi omituista!

      Poista
  3. Ihana mekko! Se palmikko siinä eessä on tosi hieno!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!