maanantai 5. tammikuuta 2015

Kukkasukat lahjaksi

Halusin neuloa ohuet villasukat lahjaksi siskolleni, joka ei ole aiemmin kokeillut ohuita villasukkia. Halusin sukkien olevan nätit ja saajansa mieleen. Valitsin nätin sukkamallin. Työlään sukkamallin.

Alussa melkein kaduin mallivalintaani etenkin huomattuani Ravelryssä monen muunkin ajatelleen mallin olevan työläs. Mutta onneksi huomasinkin vaikeuksien olleen alkukankeutta ja sukkien neulominen alkoi ensimmäisen sukan kantapään kohdilla luistaa.


Rhombus (ralvery)

Valmistunut 13.12.2014
Malli: Rhombus, Cookie A
Lanka: Regia hand-dye effect, väri 06558
Menekki: 58 g
Puikot: 2 mm

Koska alussa mallineule nurjine lisäyksineen tuntui hankalalta, tuli ensimmäisen sukan varrensuusta hieman tarpeellista tiukempi. En halunnut varren kiristävän pohkeesta, joten pelasin varman päälle ja neuloin varresta lyhyemmän eli neuloin vartta vain 1,5 mallikertaa ohjeen 2,5 mallikerran sijaan. Mallineuletta jatkoin varpaan kärkeen asti. Toisen sukan kohdalla neulominen olikin jo paljon sujuvampaa ja melkein mukavaa. Neulonnallisesti ei ihan suosikkimallini, mutta ei niin hirveä kuin jotkut sanoivat.


Lanka on jo aiemmin neulomaani. Kuten aiemmin totesin, lankavarastoni sukkalankavalikoima on hyvin rajallinen, mutta varastosta halusin neuloa. Valitsin langan, jonka toivoin olevan lähimpänä siskolle mieleistä. Itsekin pidän tästä väristä, siksi siitä neulomieni ensimmäisten sukkien jälkeen ostin sitä kerän lisää, ja lankaa jäi vielä esimerkiksi yksiin lyhytvartisiin sukkiin. 

Tauko neulomisessa on ainakin näin aluksi tuonut rennompaa otetta neulomiseen. Enää en ole yhtä tiukan tarkka neuleen täydellisyydestä. Tämän ensimmäisen sukan varressa on kuvioneuleessa pieniä virheitä (neuloin vahingossa oikeatkin lisäykset nurjina lisäyksinä), mutta kun noita virheitä ei oikeastaan huomaa, jos ei erikseen katso, eikä varsinkaan housun lahkeen alta, annoin niiden olla. Eikä se edes tunnu pahalta...!

1 kommentti:

Kaunis kiitos kommentistasi!