maanantai 24. marraskuuta 2014

Varrettomat sukat

Mekon, sukkahousujen ja nilkkureiden kanssa käytettäväksi kaipasin villasukkia, joissa ei olisi vartta kurkistelemassa kengänvarresta. Aloitin tarpeeseen varrettomat sukat. Ohuita sukkalankoja karsitusta lankavarastostani ei kovin monipuolisesti löydy ja koska tiesin sukkiin kuluvan vain vähän lankaa, en raaskinut korkata harvoja uusia keriäni. Langaksi päätyi siis tylsästi sama lanka kuin edellisiin itselleni neulomiin sukkiin, jotka taannoin kutistuivat sukkalaatikostani. Ajattelin, että kun kerta en ole neulonut pitkään aikaan, niin kulutan alkukankeuteen vähemmän mieluista lankaa.


Varrettomat sukat (ravelry)

Valmistunut 20.11.2014
Malli: Kai-Mei, Cookie A
Lanka: Araucania Ranco, väri 135 harmaanvihreä
Menekki: 40 g
Puikot: 2 mm

Malliksi valikoitui Cookia A:n Kai-Mei, joka on nyt myös ensimmäinen neulomani Cookie A:n sukkamalli. Lähteenä oli kirjastosta lainattu suomennettu kirja Suloisimmat sukat. Valitettavasti kirjan ohjeessa on lukuisia virheitä, jotka hankaloittivat ohjeen tulkitsemista. Onneksi netistä löytyvästä englanninkielisestä erratasta oli apua, vaikka siinä olikin korjattuna vain englanninkielisen kirjan yhden sivun virheet, kun suomenkielisessä kirjassa virheitä löytyi muualtakin. Tauon jälkeen olisin halunnut neuloa mahdollisimman helposti ohjetta seuraten, mutta ohjeen virheet pakottivat miettimään heti alusta alkaen. Päädyin myös tekemään muutoksia malliin sukan kokoa ja kärkikavennusta muuttaen.


Kärkikavennuksen muutin anatomiseksi, koska jalkaterää kiertävä kuvio tuntui vetävän sukan sellaiseen asentoon, että anatominen kärki tuntui hyvältä idealta. Samalla sain kuvion jatkumaan pidemmälle varpaan päälle. Pohdin jalkaterän yli kiertyvän kuvion matkan jatkamista, mutta päädyin käyttömukavuuden ja sukan kulumisen kannalta antamaan kuvion päättyä jalkaterän päälle enkä kiertää isovarpaan alle.

Lopputulokseen olen tyytyväinen. Näin yksinkertaisesti totean. Joko näin aluksi osasin olla vaatimatta itseltäni liikaa täydellisyyttä tai sitten sukista vain tuli hyvät. Nämä sukat pitääkin sitten muistaa pitää kaukana pesukoneeseen menevästä muusta pyykistä ettei käy kuten edellisille samasta langasta neulotuille sukilleni.

7 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentistasi!