torstai 2. heinäkuuta 2015

Rusettipaita

Pitkästä aikaa ommeltua. Viimeksi ompelin ennen joulua lahjaksi tunikan vanhasta vaatteesta kaavat jäljentäen, mutta tuosta ei ole kuvallista todistusaineistoa. Mutta blogin mukaan itselleni olen ommellut viimeksi kaksi vuotta sitten! Nyt on kuitenkin uusi pusero itselle ommeltuna ja jospa sitä muutakin tulisi tänä kesänä ommeltua.

Olen vaaleahipiäinen ja herkkä palamaan, joten kesällä pitkiä aikoja auringossa oleskellessa suojautuminen on tarpeen. Aurinkorasvoilla läträän niin vähän kuin mahdollista, ja rasvaamista miellyttävämmäksi keinoksi olen kokenut suojautumisen pitkähihaisilla vaatteilla. Kuumalla ilmalla parhaita ovat kudotuista luonnonkuituisista kankaista valmistetut vaatteet. Neulokset eli trikoovaatteet koen helteellä kuumempina.

Kesälomaksi olin lähdössä ratsastamaan Lounais-Ranskaan ja sääennuste näytti lämpimältä ja aurinkoiselta. Aiempien hyvien kokemusten perusteella pakkasin mukaan ratsastuspaidoiksi pitkähihaisia puuvilla- tai viskoosipaitoja. Yksi näistä paidoista oli tämä itse ompelemani, jonka ensikäyttö oli tällä matkalla.


Paidan malli jäljittelee erästä omistamaani silkkipaitaa, apuna käytin käsityölehden paidan kaavoja. Lopputuloksesta tuli toimiva ja miellyttävä. Toiset ehkä hämmästelivät kun käytin pitkähihaisia helteellä, mutta itse koen suoran auringonvalon paljaalla iholla kuumemmaksi kuin kevyen viskoosin ihoa suojaamassa.


Tätä paitaa kelpaa käyttää muulloinkin kuin hevosen selässä. Kunhan tulisi pesun jälkeen silitettyä ja laitettua hengariin, että olisi käyttövalmiina eikä hyllyssä rypistymässä.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Lankaa keväisestä Münchenistä

Jostain syystä tämän julkaisun kanssa tapahtui täydellinen unohdus. Teksti odotti bloggerissa valmiina, mutta se vain jäi julkaisematta. Näin siis kesäkuussa huhtikuisesta matkasta.

Tänä vuonna kevätmatkamme suuntautui Keski-Eurooppaan ja haukkasimme kerralla kolme kaupunkilomaa. Bratislava, Wien ja München. Matka painottui muuhun kulttuuriin kuin käsityöhön, mutta pääsinpä jokusessa lankakaupassakin pyörähtämään.

Bratislavan tai Wienin lankakauppavalikoimaan en tutustunut enkä nopealla googletuksella löytänyt noiden kaupunkien keskustoista lankakauppoja. Münchenissä ollessani googletin pikaisesti lankakauppoja ja vastaan tuli Whisper Twisterin listaus Münchenin parhaista lankakaupoista. Tätä kirjoittaessani googlettaessa huomasin myös Ulla-lehden hieman vanhemman Münchenin lankakauppakatsauksen. Matkaseuraa vähiten rasittaakseni valitsin kävelymatkan päässä olevat kolme lankakauppaa.

Ensimmäisenä suuntasin Müllerstasse 50:ssä sijaitsevaan Die Wolleen. Kaupassa oli useampi ihminen hengaamassa, joista myyjää ei selvästi erottunut. Kesälankoja oli lämpimään ajankohtaan sopien hyvin esillä ja toiselta seinältä villalankojakin vilkaisin. Hetken hiplasin Lang Yarnsin Artemista, mutta lähdin kaupasta kuitenkin tyhjin käsin.

Toisena matkan varrella oli Sendlinger Strasse 62:ssa Wollkorb. Pienessä liikkeessä on lankojen lisäksi naisten vaatteita. Lankamerkkeinä on mm. Lana Grossa ja Schachenmayr sekä muita pääosin saksalaisia merkkejä.

Pääkohteenani pidin Wolle Rödeliä Rosental 9:ssä aivan Marienplatzin lähellä. Tämä liike kiinnosti, koska Whisper Twister oli maininnut liikkeen myyvän lankaa oman merkkinsä alla. Onhan se erityisempää ostaa matkalta lankaa, jota ei muualta saa. Liikkeessä oli Wolle Rödelin merkin alla myytävien lankojen lisäksi ainakin Ricon ja Lana Grossan lankoja sekä sukkalangoissa Opalia ja Regiaa. Pitääkseni ostokset pieninä ostin mukaan meleerattua perussukkalankaa ja kanssamatkustaja valitsi hänelle neulottavaksi harmaansävyistä baby alpakkaa. Sukkalanka on peräisin Italiasta ja alpakka Perusta. Merkillä oli ihan mukava perusvalikoima villa-, puuvilla ja sekoitelankoja.

Wolle Rödel - Baby Alpaka Color, väri 11085

Wolle Rödel - Sport- und Strumpfwolle Classic 4-fach, väri 16915

Erilaista käsityötä edustavat Wienistä ostamani korvakorut. Maria Stranskyn puoti, jonka ikkunassa oli petit point -tekniikalla koristeltuja koruja, laukkuja ja pikkutauluja, sai astumaan sisään. Hurmaavia pikkutarkkoja kirjontatöitä. Mukaani valitsin pienet nätit korvakorut.



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Jokapaikan villatakki helmineuleesta ja pitsistä

Tätä villatakkia neuloin hiljakseen ja hartaasti. Vaikka menneeksi talveksi se ei kerennyt käyttöön, on ensi talveksi valmiina mieluinen villatakki. Takin on tarkoitus käydä sekä siistimpään että rennompaan pukeutumiseen ja toimia mielellään sekä napitettuna että auki puettuna. Tätä takkia olen aikonut jo pidemmän aikaa, viime vuonna näytän toivoneeni tämän takin laittavan puikot tauon jälkeen heilumaan. Vuosi piti vielä tuon jälkeen odotella ennen kuin jotain alkoi tapahtua.


Helmineuletakki (ravelry)

Valmistunut 6.4.2015
Malli: Round the corner hoodie, Shiri Mor
Saatavissa: Designer Knitting, Winter 2008/2009
Lanka: Sublime Yarns Extra Fine Merino Wool dk, väri 286 fig pudding
Menekki: 536 g
Puikot: 4, 3,5 ja 4,5 mm

Koska päätin neuloa takin dk-vahvuisella langalla ohjeen aran-vahvuisen sijaan, jouduin laskemaan lähes koko ohjeen uusiksi vastaamaan neuletiheyttäni. Helmineuleessa tiheys oli 21,5/34. Vartalo-osan neuloin 4 mm puikoilla, joustinneulereunat 3,5 mm ja pyöröneuleena neulomani hihat 4,5 mm puikoilla.


Perfektionismi nosti uhkaavasti päätään muokkauksia suunnitellessa ja neuloessa. Ihastuin malliin ja päätin tehdä neuleesta juuri hyvän minulle. Käytettävyydeltään vastaavaa villatakkia minulla ei ole ja toivoin saavani tästä kauniin ja monikäyttöisen vaatteen. Odotukset valmiin neuleen mieluisuudesta nousivat suhteettoman korkeiksi. Tämä aiheutti jahkailua muokkausvaihtoehtojen välillä, tarpeetonta tuskastelua ja yleistä epävarmuutta neuleen onnistumisesta. Edellä mainitun ja ei-ollenkaan-maanisen neulomistahdin vuoksi takin valmistuminen tuntui kestävän pidempään kuin aiemmin neulomissani isoissa neuleissa, yli kaksi kuukautta. Todellisuudessa eihän tuo ole ihan huono aika, mutta ilman arpomista ja purkamista takki olisi valmistunut jo aiemmin.


Etukäteissuunnittelu pelasti aika lailla muun paitsi hihojen ja hieman kauluksen kanssa. Hihojen kanssa tuli neulottua parinkin mutkan kautta. Neuloin hihansuun ja poimin siitä silmukat hihaa varten. Hihan neulottuani sovitin sen paikalleen kädentiehen ja eipä se istunutkaan hyvin. Aluksi meinasin että pikku juttu, muokkailen vielä hihanpyöriön kavennuksia. Mutta siinä miettiessäni päätin, että hihasta olkavarren kohdalta oli tullut liian leveä. Pelkän tyytymisen tai purkamisen sijaan käänsin homman ylösalaisin. Poimin kädentieltä silmukat ja neuloin hihan kädentiestä ranteeseen. Ennen hihansuun kiinnittämistä ja neuleen kastelua hihan pituuden arvioiminen oli hieman hankalaa ja pingoituksen jälkeen jouduin hihoja vielä kolmisen senttiä lyhentämään.


Alkuperäisessä ohjeessa takissa oli huppu, mutta tuota en omaan neuleeseeni halunnut. Mieluisen kauluksen sain aikaan toisella yrityksellä.


Toivomani mukaisia nappeja en löytänyt paikallisesta nappikaupasta. Meinasin tilata napit netistä, mutta päädyin järkevyyden nimissä selviämään nappilaatikosta löytyvillä tykötarpeilla. Ostin käyttämäni napit jokunen vuosi sitten arkasteluliikkeen nappien loppuunmyynnistä. Metallilta ne yrittävät näyttää, vaikka muovia ovatkin. Eivät ole ihan mitä hain, mutta käyväthän nuokin.


Neuletakki on kerennyt matkata jo Wieniin asti. Sitä ei siellä huhtikuun puolivälissä säiden puolesta tarvinnut, mutta koska matkalaukussa oli tilaa, saattoi takin ottaa mukaan vain kuvaamista varten. Kuvauspaikkoja Wienissä olisi pilvin pimein, nämä kuvat otimme hotellimme oleskelutilassa. Matkasta lisää seuraavalla kerralla.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tuliaisia äidin kaapista

Tämmöinen tuli raahattua kotiin äidin luota. Äiti kysyi haluaisinko ja kyllähän minä halusin. Käytössä se ei ole ollut yli 25 vuoteen, joten minullakaan ei paineita ole ottaa sitä heti hyötykäyttöön. Kiinnostaisi kuitenkin. Joskus kun on riittävästi aikaa, paljon kärsivällisyyttä ja runsaasti innostusta. Niitä tarvitaan, että uskaltaa tuonne sisään sukeltaa ja käyttöohjeita tavata. Määrittämättömän ajan päästä näemme vieläkö laitos toimii.


Pikkuisen jo kantta raotin, puhtaasti kuvaustarkoitusta varten.


Samasta kaapista muovipussista paljastui tämä, kerijälaite. Eipä muistanut äiti tällaista omistavansa, eikä siten ollut tiennyt ehdottaa sitä minulle. Käyttöön se olisi päässyt jo aiemmin, sillä jokunen vyyhti on tullut käsin kerittyä. Seuraavan kerran tällä laitteella. Kun vain vielä käyttämättömänä mummon varastossa lojuvat vyyhdinpuut saisin "lainaan".


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Helmineuletta helmikuussa

Helmikuun aikana tuli tikuteltua helmineuletta. Olisi voinut pidemmällekin päästä, mutta mihinkäs tässä kiire. Onhan tuota tarennut ilmankin näillä säillä. Kyllä se nyt taas edistyy. Toivottavasti tulee soveltamisineen sopiva.


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pitsimyssy tuliaislangasta

Nykyisellä neulomistahdilla voisi sanoa, että tätä lankaa on hillottu vain hetki, kun se alle vuosi ostamisesta pääsi puikoille. Kyseessä on viime keväänä Edinburghistä ostamani myssylangaksi korvamerkkaamani käsinvärjätty bfl-villalanka. Viivyttelyä aloittamisessa aiheutti tavanomaisen aloittamisen laiskuuden lisäksi se, että pelkäsin ostamani yhden vyyhdin olevan riittämätön myssyyn. Nyt sai vyyhti kuitenkin mahdollisuuden. Pahalta näytti langan riittävyys, mutta ei siinä huonosti sitten käynytkään.


Pitsimyssy (ravelry)

Valmistunut 22.1.2015
Malli: Bousta Beret, Gudrun Johston
Lanka: Old Town Yarns bfl dk, väri latte
Menekki: 50 g
Puikot: 3,5 ja 4 mm

Malliksi koetin valita jotain mieluista, josta selviäisi mahdollisimman vähällä langalla. Malliksi olen tässä merkinnyt Bousta Beretin, mutta todellisuudessa en ostanut ohjetta, vaan lainasin mallista vain kuvioidean. Kuvion mallikertoja myssyssäni on vain 14 ohjeen myssyn 18 mallikerran sijaan. Myssy vaikutti ennen pingoittamista liian pieneltä, mutta pingoittamisen jälkeen sopivalta.


Lankaa jäi päättelyyn alle 40 cm eli yhtään isompaa myssyä ei tuosta vyydistä olisi saanutkaan.


Tässä lähikuvassa erottuu selvemmin tämän käsinvärjätyn langan väri.


Jokohan sitä uskaltaisi pienemmillä neuleilla lämmiteltyään takaisin isompien neuleiden pariin...