lauantai 31. elokuuta 2013

Priorisointia

Aloitin heinäkuussa sukkien neulomisen. Ajoissa, jotta ne sekä pitkästä varresta että yrityksen ja erehdyksen kautta muotoilusta huolimatta olisivat valmiit ennen syksyä. Elokuussa opintojen jatkuessa iski päälle kiireet ja sukat jäivät paitsioon. Koulutöiden valmistuminen on tällä kertaa tärkeämpää kuin sukkien.

Siitä on tulossa sukka sitten joskus... Parin toinen sukka on suunnilleen samassa vaiheessa.

Päiväni kuluvat työharjoittelussa ja päivän päätteeksi opinnäytetyön ja muiden kouluhommien tekemisessä. Kuten armeijassa hoetaan, "mitä nopeammin, sitä nopeammin!" Oikein reipas kun olen niin jospa lokakuun jälkeen olen jo selvemmillä vesillä ja saan itseltäni luvan taas tarttua puikkoihin vapaammin.

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa tutulle. Kummasti on meikäläisenkin neulekone hyytynyt, kun on pakko painaa pitkää (opiskelu)päivää, näemmä myös viikonloppuisin, mikäli tätä päivää on uskominen.

    Mutta viimeistään marraskuun lopussa helpottaa, siihen tähdätään. Vaikka kyllä tuo oppariprosessi kaikkine käänteineen välillä suurta turhautumista ja epätoivoa lietsookin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ottanut sellaisen asenteen, että syyskuun ja lokakuutakin painan pitkää päivää ja hoidan hommani. Jos se ei riitä vaan byrokratia yrittää pistää kapuloita rattaisiin, niin en ota sitä ongelmakseni.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!