maanantai 12. maaliskuuta 2012

Puuvillainen pitsikaitalejakku

Viime kesältä puuvillaista neulottua. Malli ei jälkikäteen sitten oikein miellyttänytkään. Pitsikaitale olisi myös pitänyt koettaa pingoittaa paremmin, kuvassa rullautuu. Viime kesänä jakkua ei enää oikeastaan kerennyt käyttää, pitää koettaa vielä ensi kesänä tai muuten jakku vaihtaa omistajaa.


Pitsikaitalejakku

Valmistunut: 5.8.2011
 Malli: Niina Kaakkurivaara, Teetee
Lanka: Novita Luxus Cotton, väri 605 beige
Menekki: 7,5 kerää, 350 g
Puikot: 3 mm, virkkuukoukku 3

En punninnut täysiä keriä ennen neulomista, mutta valmiin jakun punnittuani voin ilmeisesti todeta ainakin osan keristä olleen hieman vajaita.

Ompelin kirpputorilta ostamastani kankaasta Suuren käsityölehden 2/2008 ohjeella tulppaanihameen (malli 2). Koko jälleen valitettavasti hieman liian suuri, hame ei pysy niin korkealla vyötäröllä kuin sen on tarkoitettu pysyvän ja näin ollen helmakin loppuu väärään paikkaan. Kangaskin näyttää olevan ruttaantuvaa laatua. Noita puutteita lukuunottamatta olisi kyllä nätti hame.


6 kommenttia:

  1. Pitsikaitalejakku näyttää ihanalta. Mutta se on kyllä ärsyttävää, kun vaivalla tekee hienon neuleen ja sitten lopuksi toteaakin, ettei tämä olekaan mun juttu.

    VastaaPoista
  2. Voi, minusta tuo pitsijakku on oikein kaunis! Tykkään, kun hihat on vajaamittaiset.

    VastaaPoista
  3. Kaunis asukokonaisuus, en osaa päättää kummasta tykkään enemmän, jakusta vai hameesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie taas en ollut varma oliko nuo nyt niin hyvät yhdessä, mutta kun samoihin aikoihin valmistuivat niin samalla kertaa otin kuvat.

      Poista
  4. Toi hame näyttää tosi hyvälle, ois kiva nähdä se ihan siun päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tuossa kuvassa on miun päällä. :D Tarkoitit varmaan muutenkin kuin kuvassa.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!