keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Pitsijakku siskolle

Neuloin viime keväänä siskolle tilauksesta valkoisen pitsijakun. Sisko valitsi mallin ja minä langat, jotka sisko maksoi. Kätevä tapa päästä testaamaan itselle vierasta lankaa. Myös väri oli sellainen, jota en itselleni valitsisi.


Pitsijakku

Valmistunut: 28.5.2011
Malli: Novita Kesä 2010, malli 35
Lanka: Schachenmayr Cotton Bamboo, valkoinen 02
Menekki: 385 g
Puikot: 2,5 mm

Neuloin taka- ja etukappaleet yhtenäisenä kappaleena. Neuloessa en hoksannut, että lopussa reunaan virkataan nirkkoreunus ja neuloin ketjusilmukkareunan. Tämän vuoksi etureunan nirkosta tuli sitten aika harva. Kelpasi kuitenkin jakun tilaajalle. Langan tiheyden kanssa oli kyllä aluksi säätämistä. Tässä neuleessa ei ollutkaan sileää neuletta, mutta muistelen tehneeni ennen aloittamista mallitilkun, enkä siinä saanut neuletiheyttä vastaamaan lähellekään vyötteessä ilmoitettua. Tämän neulomisesta on kuitenkin sen verran aikaa, että tarkemmin en enää muista.

6 kommenttia:

  1. Kaunis on neule.
    Pitäisi varmaan itsekin alkaa neuloa sukulaisille ja tuttaville muutakin kuin sukkia. Omat kaapit pursuaa jo neuleita. Kalliimpia erikoislankoja ei raski itsellekään aina ostaa neulottavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei vielä kaapit pursua valmiista neuleista mutta lankalaatikko ja idealista pursuavat. Itselle tulevien töiden lisäksi tälle vuodelle on jo pari sukulaisille tehtävää neuletta jonossa. Saa kohdistettua neulomisintoa muuhunkin kuin itseensä ja neuloa jonkun muun maksamilla langoilla. Ja vastaanottaja saa vaatteen, jollaista ei kaupasta löydy.

      Kiitos kaikille kommentoijille! :)

      Poista
  2. Hieno pintaneule, ja kaunis muutenkin!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi!